ALKUPERÄINEN PIIPÄÄ PERFORMANCE VUODELTA 1987
Audiovisuaalinen performance PIIPÄÄ oli 80-luvun lopun suomalaisessa kulttuurissa poikkeuksellinen ilmiö. Esittävää taidetta, elektronista ilmaisua ja audiovisuaalista projisointiteknologiaa yhdistelevän näyttämöteoksen ensi-ilta oli 29.5.1987 Vanhalla Ylioppilastalolla, Helsingissä. Ensi-iltaa seurasi kolmetoista esitystä täysille katsomoille sekä syksyllä kaksi esitystä Tukholmassa.
PIIPÄÄn aihe on dystopia tulevaisuuden tietoyhteiskunnasta. Teoksessa teknologia toimii valvonnan ja vallankäytön välineenä tuhoten asteittain ihmisten ominaispiirteet, sosiaalisen elämän ja psyyken. Lopulta jäljellä on vain totalitaarinen yhteiskunta, simuloitu, manipuloitu maailmankuva, “tulevaisuuden pirstomielisten samuus”.
PIIPÄÄn toteutukseen osallistui joukko taiteilijoita ja audiovisuaalisen alan ammattilaisia, joita yhdisti kiinnostus elektroniseen taiteeseen, esitystaiteeseen ja uudenlaisen esteettisen ilmaisun etsimiseen. PIIPÄÄ vaikutti taiteiden välisenä kokeellisena projektina monen työryhmään kuuluneen tulevaan työskentelyyn.
PIIPÄÄn sisältöä ja toteutusta suunniteltiin kollektiivisesti. Suunnittelutyötä tehtiin vaihtelevissa ryhmissä yli kahden vuoden ajan. PIIPÄÄn valmistumista edelsi vuotta aiemmin Svenska Klubbenilla, Helsingissä toteutettu pienimuotoisempi performance “The Twentieth Century Schizioid Man”, josta siirtyi monia ideoita PIIPÄÄ teokseen. Työryhmä kehitteli materiaalia ja työskenteli improvisoiden ja workshopien avulla, joista löytyi lopulta ainekset PIIPÄÄ performanceen.
PIIPÄÄn dramaturgiset päälinjat ovat Marikki Hakolan ja Jouni Tommolan käsialaa. Tommola kirjoitti tekstin ja lyriikan ja Hakola ohjasi video-osuudet ja vastasi taiteellisesta koordinoinnista ja tuotannosta. Kaija Saariaho ja Jean-Baptiste Barriére sävelsivät elektroakustisen musiikin.
Teoksessa esiintyi Gyruksen roolissa näyttelijä Tomi Salmela. Musiikin vokaaliosuudet, Tulkkien laulut, esittivät sopraano Riikka Hakola ja tenori Juha Haanperä. Koreografiasta ja tanssista vastasivat Sanna Kekäläinen, Kirsi Monni, Ari Tenhula ja Tiina Helisten. Diamultivision toteutti Kimmo Koskela, videokuvauksesta vastasivatVeli Granö ja Marikki Hakola, lavasteet suunnitteli Marja Kanervo, puvustuksen suunnittelivat ja toteuttivat Taina Relander ja Liisu Vartija-Rissanen, maskeerauksen suunnitteli Risto Heikinheimo, painotuotteet Minna Tarkka ja logon Lauri Voutilainen.
Teknologiaa, tilaratkaisuja, kuvan ja äänen kokeellisia projisointeja, miksauksia ja suoramonitorointeja monin uusin tavoin soveltaneen PIIPÄÄ teoksen valo-, ääni-, av- ja näyttämötekniikan tiimiin kuuluivat Jussi Liimatainen, Gustav Alenius, Epa Tamminen, Aatos Suomilammi, Brölle Suominen, Jari Haanperä, Matti Willberg, Jukka Mikkonen, Ilkka Volanen, Esa Parkatti, Lauri Rissanen, Antti Kirvesmäki, Sami Väätänen. Tuotantojärjestäjänä toimi Mirka Flander. Teknisenä päällikkönä toimi Tarja Ervasti. Tuotantopäällikkönä toimi Matti Koivu. Vastaava tuottaja oli Marikki Hakola / Kaligari Oy.
Takaisin englanninkieliselle sivulle / Back to English version >
Sivuston kaikki materiaali on suojattu tekijänoikeuslain nojalla. Materiaali on tarkoitettu ainoastaan yksityiseen käyttöön ja sen kopioiminen kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
© Kroma Productions Ltd. 2011
Kroma Productions Ltd. Linnankoskenkatu 30, 06100 Porvoo, Finland